En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin edellisen päivitykseni. Siitä on päivää vaille kuukausi. Tähän kuukauteen on tapahtumia riittänyt. Äitini siunaustilaisuus ja siitä viikon päässä oleva uurnan lasku. Yhtä pyöritystä tuntui se aika olevan. Jälkeenpäin kun asiaa ajattelee niin miettii miten mahdoton määrä asioita on hoidettavana kuolemantapauksen sattuessa. Meillä suurimman vastuun asioiden hoidosta otti yksi siskoistani ja hänellä apuna oli yksi veljistämme. Heille suuret kiitokset kuuluvat asioiden hoidosta. Nyt on enää perunkirjoitukset jäljellä ja sitten asiat ovat hoidossa hautakiveä myöden.

23.4 töiden jälkeen menin hakemaan Äidin tuhkauurnan krematoriosta Seinäjoelta. Enpä muista toista samanlaista matkaa. Ihminen voi olla ihan "hukassa" ja pihalla kun joutuu tuollaiseen paikkaan. Luovutus oli sinällään kaunis ja vahtimestari joka uurnan luovutti oli yksi parhaimmin ammattiinsa sopiva henkilö, jonka olen tavannut. Hänen käytöksensä kaikkineen oli niin täydellistä kuin vain olla voi. Hän osasi sanoa juuri ne oikeat sanat ja olla huomaamaton, mutta kuitenkin koko ajan läsnä ja tukena. Lämpimimmät kiitokseni hänelle näin jälkikäteen.  Krematoriosta poistuessani ja tien ylitystä odottaessani auto pysähtyi ja näin teki kunniaa hienosti viimeistä matkaa tekevälle uurnalle.  Siinä me sitten ajeltiin Äidin kanssa viimeistä kertaa vieretysten kohti kotia. Uurna oli meillä seuraavaan päivään ja laskuun. Lauantai oli niin kylmä ja kova tuulinen, että tuntui kuin sisältäkin olisi jäässä.

Pennillekin on sattunut ja tapahtunut. Vaasassa olimme näyttelyissä ja Penni tuli pentuluokassa toiseksi. Samaan aikaan alkoikin sitten juoksu, joten nyt Pennistä on tullut "nainen".  Samoin Penni on joutunut opettelemaan yksinoloa päivisin, kun Antti on aloittanut työt, joita näillä näkymin kestää ainakin helmikuulle ensi vuoteen. Tarkoitus olisi mennä Pennin kanssa junioriluokkaan seuraavaksi.

Helatorstain jälkeisenä viikonloppuna vietetään sitten iloista juhlaa, kun "Elvis Petteri" saa nimen. Tuo edellinen on siis ns. tekonimi ;) Vauva on ollut kiltti ja vain hieman on ollut vatsanpuruja. Heidi on joutunut olemaan yksin parin viikon verran kun Pertsa on ollut leirillä. Jaksan kyllä ihmetellä miten luontevasti se Heidiltä sujuu. Minkäänlaista hermostumisen merkkiä ei näy vaikka yksin on ollut viikot kolmen alle neljä vuotiaan kanssa. Hattua täytyy nostaa. Toiset on vain luotuja äideiksi