Siis mistä tätä räkää tuloo??? Oon ollut nyt viime keskiviikosta lähtien flunssassa ja oikein perusteellisesti. Se alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja paheni muutamas tunnis niin ettei voinu ajatellakkaan torstaina töihin menoa. Ihan olematonta vilun tuntua oli keskiviikko päivän aikana ja, kun tulin töistä kotiin ja sain Pennin lenkitettyä homma oli selvä ja poteminen alkoi. Kuume nousi ja olo oli kuin hakatulla, joka paikkaa särki, nenä tukos ja vilutti. Jouduin siis olemaan töistä pois niin torstain kuin perjantainkin. Vielä lauantainakin oli hieman lämpöä, mutta hain apteekista sellaasia troppia, että pakko on taudin kualla... Tänään on nenä vielä kovasti tukkoinen ja olo hontelo, mutta huomenna meen kuitenkin töihin.

Tulinkin nyt sairastumiseni aikana tietämään minkälaista on koiranomistajilla, jotka ovat yksin.  Eipä siinä flunssat auta, pihalle on mentävä ei voi mitään. Onneksi mulla kesti tuota yksinäisyyttä vain keskiviikosta perjantai-iltaan. Antti kun oli siellä kuntoutuksessa. Etelän hiihtolomavieraat lähtivät keskiviikkona ajelemaan kohti Mikkeliä ja sieltä sitten kotiin Vantaalle. Penni kyllä ihmetteli lenkkien lyhykäisyyttä silmät ympyrkäisinä. Vetää sain sen joka kerta väkipakolla takapihalta sisälle, kun siellä oltiin pyöritty varttitunnin verran. No, nyt Antti on lenkittänyt Penniä entiseen malliin ja enköhän minäkin pikkuhiljaa toivu niin, että pystyn taas pidentämään lenkit yli varttituntiin;)

Käsitöitäkin oon vähän väsänny.  Sain valmiiksi vauvanpeiton, joka on tarkoitettu sille syntymättömälle pikkuiselle, joka vielä pariviikkoa majailee Heidi-äidin masussa. 

Malli oli hyvin yksinkertainen. Aloitin ns. nurkasta 3 silmukalla, aina lisäten kerroksen alussa. 20 kerrosta aina oikein ja 20 kerrosta helmineuletta. Kaikkein hauskin juttu tässä oli se, että lanka jota käytin sisälsi vyötteessään suurin piirtein samanlaisen ohjeen, jota en ollut huomannutkaan, koska mun tapani on aina aloittaa kerän keskeltä ja vyöte saa olla paikallaan loppuun asti. Silloin vasta huomasin, että siinä olis ollu ohje, mutta yllättäen olin "päästäni" keksiny lähestulkoon samanlaisen:) Lopuksi kiersin vielä virkaten koko peiton. Sivustoille virkkasin kiinteitäsilmukoita ja päätyihin kiinteitäsilmukoita, puolipylväitä, pylväitä ja kaksinkertaisia pylväitä.

Viime viikonloppuna he olivatkin kokko perheen voimalla meillä viikonlopun ja me Veeran kanssa kävimme Seinäjoen Kaupunginteatterissa katsomassa Tärisevän traktorin. Mukavaa oli ja Veera toivoi, että toistekkin mennään ja mumma lupas.

Vielä tuohon syntymättömään vauvaan mennäkseni, olen tässä arvaillut kumpi on tulossa ja oon hieman kahden vaiheilla. Edelliset tulokkaat oon arvannu oikein, mutta nyt en oikein tiedä mitä sanois. Olen Heidin masusta ja selkäpuolesta näkevinäni, että se on ehdottomasti poika, mutta kasvot ovat ihan sen näköiset, että tulokas on tyttö. Mitenkäs tästä nyt edettäis? Pitääköhän vielä muutama päivä vartoa jos sais vaikka jonkun "merkin".....