Kauniina ja aurinkoisena alkoi tämä aamu. Antti kotiutui eilen illalla Kajaanista ja kertoi, että rakennus on jo hyvällä mallilla. Koko perhe oli ollut takkatulilla ensimmäistä kertaa omassa kodissa. Samalla se oli ollut piknikki, kun he olivat käristäneet makkarat takassa ja lapset olivat nauttineet suunnattomasti tästä "retkestä".

Minulla on vapaapäivä ja meillä on aikomuksena lähteä mökille kevätsiivoille. Ensin piipahdamme keskustassa markkinoilla, joissa olemme käyneet aina paikalla ollessamme. Välttämättä sieltä ei mitään erikoista tuu ostettua, mutta läpi ne täytyy käydä. Niin, onhan yksi asia mikä jää aina käteen ja se on kalakukko. Muulloin sitä ei oikeastaan tuu ostettuakaan.

Aamut ovat ihanaa aikaa. Minä tunnustaudun aamuihmiseksi. Mikään ei ole sen mukavampaa kuin rauhassa juoda kahvit ja lukea päivän lehti. Pyykkikone laulaa iloisesti ja takapihallakin piipahdin katsomas miltä siellä näyttää. Ruoho on kasvanut jo niin, että viimeistään sunnuntaina mökiltä palattuamme se on leikattava.

1242364322_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pioni on jo komeassa alussa ja ei aikaakaan kun se on kukkia täynnä.

1242364344_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samoin narsissipuska on kauneimmillaan ja hieno väriläiskä vielä niin värittömässä puutarhassa.

Nyt siis valmistautumaan markkinoille ja sitten mökille. Kaikille oikein rentouttavaa viikonloppua ja aurinkoisia päiviä ;o)