Olimme sopineet ystäväpariskunnan kanssa, että vietämme pitkäperjantain yhdessä. Suunnitelmaan kuului meno Vaasaan avattuun Plantagen liikkeeseen.

Yhdentoista aikoihin he saapuivat meitä hakemaan ja matka kohti Vaasaa alkoi. Matkalla oli entiseen tapaan todella "hiljaista", tarkoittaa siis sitä, että neljä puhui ja nauroi, eikä kukaan kuunnellut ;o)

Perille päästyämme alkoi mahdoton ihasteleminen ja koppaan kertyi tavaraa kiitettävästi.

Useampi tunti siellä vierähti ja kotimatkalla kävimme vielä ABC:llä syömässä maittavat ruoat. Ajelimme Vähäkyrön kautta Wanhaan Karhunmäkeen ja Simpsiöllä kävimme katsomassa, kun muutamat sinnikkäät laskettelivat jo niin lossakkoisen näköisessä mäessä. Lopuksi tulimme meille juomaan kahvit ja teet.

Päivä kokonaisuudessaan oli hauska ja siitäpä kiitokseksi lupauduin laittamaan huomenillaksi etanapannua ja sen kanssa hyvää valkoviintä jos ystävämme vain saapuvat istumaan iltaa. Sitä nyt jännityksellä odotellaan, koska he ovat aina sanoneet, että "syökää keskenänne ne etanat". Katsellaan ;o)