,Voi turkasen lailla, miten on tukkoinen ja kamala olo. Viime viikonloppuna hommasin ittelleni flunssan tuomisina Kajaanista. Juuso oli sellaisen kourissa ja uskoakseni sain sen tältä pikkumieheltä. Erona vain se, että Juusoa se ei paljon haitannut. Konttasi kuin pyryharakka ja naama naurus, vaikka nenän alla oli isot räkäpallot. Minä taas jouduin ahdistumaan sairaslomalle. Eilen puolenpäivän aikaan tulin kotiin ja tänään olen lähinnä kaatunut sängystä toiseen. Yöllä valvoin runsaan kaksi tuntia ja katsoin televisiota, koska turha oli makuulla olla, kun niin yskitti. Istuma asennossa rykiminen ei ollut niin kokonaisvaltaista. Lämpöä on ja joka paikkaa särkee.

Huomenna mulle tulee veljenpoika Jere kylään ja on sitten sunnuntaihin, koska Antti suunnistaa kohti Kajaania ja palaa vasta tiistaina tai keskiviikkona. Ilmoittelin Jerelle, että oon flunssassa ja ymmärrän jos ei halua tulla siinä uskos, että tarttuis. Jere sanoi, että saiskin tarttua niin vois olla pari päivää koulusta pois ;o) No, toivotaan nyt kuitenkin ettei tartu.

Viime viikonloppuna Kajaanissa ollessamme Veera leipoi äitinsä kanssa pizzaa. Tyttö oli asialla ja huomasin, että ennenkin oltiin samallalailla tehty, koska niin sukkelaan kaikki kävi.

Juuso tyytyy toistaiseksi vain seuraamaan näitä puuhia, mutta ei siihen varmaan kauan mene, kun hänkin haluaa ottaa kaulimen omaan käteensä.

Viikonloppu siis edessä ja toivonpa tosiaankin, että olo tästä tokenee ja pystyn huomenna jo nauttimaan vapaasta ja Jeren seurasta.

Kaikille oikein kivaa viikonloppua ja pysykää terveinä. Ai niin, pikkuiset paketit olen postittanut kävijälaskurikisassa pärjänneille ja perillekkin olivat jo saapuneet...