Mukavia sattumuksia tänään. Ensiksikin olin varautunut olemaan yksin ensi yön, mutta ei mun tarvinnutkaan. Antti sai tulla kotiin, eikä tarvinnut yöpyä sairaalassa.

Toiseksi Antti oli kotiin tullessaan käynyt kaupassa ja ostanut lohimedaljongit meille molemmille. Ne kuuluvat meidän molempien lempiruokiin. Siispä söimme maittavan kala-aterian perunoiden ja salaatin kanssa. Salaattina oli raakasalaatti, johon laitoin jäävuorisalaattia, minitomaattia, kurkkua ja hillosipuleita. Kastikkeeksi lorautin ruokakermaa ja hieman sekaan purjonvartta.

 

Äsken olin Nooran kanssa mesessä. Hän oli palannut takaisin Bremeniin reissultaan, joka kattoi Bratislavan, Lontoon ja Wienin. Reissu oli ollut onnistunut ja hän kertoi, että oli käynyt Wienissä isolla hautausmaalla jossa oli ollut haudattuna mm. Beethoven, Brahms ja Schubert.  Arveli, että me voitais iskän  kanssa joskus käydä siellä. Se olisikin varmaan kiinnostavaa, koska meidän "harrastuksiin" kuuluu aina uudessa paikassa käydessämme käydä myös hautausmailla.