Onneksi on perjantai! Kulunut viikko on ollut niin yllätyksellinen ettei paremmasta väliä... Maanantaina menin ihan normaalisti töihin ja kuvittelin, että nyt ne viiden päivän viikot alkavat, mutta toisin kävi. Töistä tultuani piipahdin paikalliseen Tiimariin hakemaan silmiä "mittarimadolle", joka oli valmistumassa kummipojalle. Tiimarin ulkorappusille päästyäni jotenkin kompastuin/liukastuin ja lähdin kaatumaan ovea kohti. Haparoin käsilläni ja jotenkin kai sain hieman kiinni oven rivasta, joka ulko-ovelle tyypilliseen tapaan oli iso. Löin kuitenkin otsani tosi lujasti ko. ripaan ja jyrähdys oli mahtava. Enpä juuri muista milloinka olis ottanu niin kipeää, kuin siinä. Myyjäkin tuli ulos katsomaan, että mikä se jyrähdys oli ja mitä mulle sattui. Kerroin vain yrittäneeni raamit kaulassa alennusmyynteihin. Ostokseni tein ja lähdin kotiin.

Kotiin tultuani oli otsaan noussut jo mahtava kuhmu. Otin särkylääkettä, ettei päänsärky kovasti yltyisi. Olo oli hieman väsynyt ja niinpä menin nukkumaan jo aikaisin. Yön nukuin niin hyvin etten vuositolkulla. Antti sen sijaan oli nukkunut huonosti, kun oli seurannut mua pitkin yötä.

Aamulla menin töihin ja kerroin tapahtuneesta työkavereille, jotka olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että olisi syytä käydä työterveydessä näyttämässä otsaa lääkärille. Soitin työterveyshoitajalle ja myös hän oli sitä mieltä, että lääkäriin pitäisi mennä. No meninhän minä, koska mulle oli tullut muutamia pahoinvointikohtauksia, jotka olivat samanlaisia aaltomaisia kuin aikoinaan raskaana ollessani, josta nyt ei näillä vuosikymmenillä enää ole pelkoa;o)

Lääkärissä mulle tehtiin kaikenlaisia testejä ja lääkärin painaessa otsassani sitä kohtaa johon ripa oli osunut kyökkäsin oikein aika lailla ja kaarimaljat oli tarpeeseen. Lääkäri konsultoi puhelimitse ea-lääkäriä ja yhdessä he tulivat siihen tulokseen, että mulle soitetaan ambulanssi ja mut viedään sairaalan ensiapuun!!!?? No, minähän tälläisenä kovana pohojalaasena en tokikaan suostunut siihen, että mitään ambulanssia tilataan. Kerroin olevani omalla autolla matkassa. Kompromissi ratkaisu oli taksi, johon minut saatettiin ja vietiin sairaalanmäelle.

Siellä mut taas lääkäri tutki ja päätti, että kallo magneettikuvataan. Toimenpide kesti jonkun aikaa, enkä voi sanoa nauttineeni siitä, vaikka se ei sattunutkaan, koska oli pelkkä kuvaus. Pidin silmät kiinni koko ajan.

Onneksi kuvassa ei löytynyt murtumaa. Vain verihyytymä oli nahan ja kallon välissä, jonka lääkäri kertoi lähtevän sieltä omia aikojaan, eikä siis vaatisi mitään toimenpiteitä. Diagnoosina aivotärähdys, josta pahoinvointikin johtui ja seuraava päivä sairaslomaa.

Vasta illalla oikein tajusin sen miten lähellä pitkä sairaalareissu olikaan ollut. Seuraavan päivän vain lepäilin enkä tehnyt mitään ylimääräistä. Torstaina sitten menin töihin ja vasen silmänympärystä alkoi pikku hiljaa näyttää kauniin luumun väriseltä. Sieltä se veri ilmeisesti laskeutuu pikkuhiljaa pois. Tänään perjantaina silmän väri sävy on lisääntynyt ja tummentunut, kuin myös turvotus lisääntyy iltaa kohti.  Näistä pienistä kosmeettisista haitoista en piittaa mitään, kun kuitenkin pääsin niin vähällä.....

Nyt edessä on vapaa viikonloppu ja Veerakin on ilostuttanut soitollaan: "Miten voit, mumma?" Eipä siihen voinut muuta vastata, kuin: "Hyvin mumma voi!"