Niin vain on taas viikonloppu kulumassa loppuun ja ylimääräinen tuntikin on kulunut suuremmin sitä huomioimatta.

Perjantaina veljenpoika Jere saapui meille viikonlopun viettoon. Perjantaina emme tehneet mitään erikoista. Antti ja Jere pelasivat rallipeliä ja tietsikalla selailtiin joitain sivustoja ja pelailtiin sielläkin muutamia pelejä.

Lauantaina sitten suunnistimme kohti Keskistä ja muutama tuntihan siinä vierähti, kun ostoksia tehtiin. Mukaan tarttui mm. uusi pyykkikori niin likaisille kuin puhtaillekin pyykeille. Samoin musiikkia pari cd:tä ja Antti osti sitten niitä "miesten juttuja" joista minä en ymmärrä mitään (kaikenmaailman hiontanauhaa, halkaisuterää, ruuvia ja mutteria). Ruokailimme myös siellä. Ruoka oli hyvää, mutta palvelussa olisi ollut toivomisen varaa. Ensimmäistäkään hymynhäivää ei myyjän kasvoilta löytynyt, eikä tilauksen vastaanottokaan toiminut, koska ruokajuomat jäivät kahdelta saamatta ja niitä piti vielä erikseen pyytää, eikä anteeksipyyntöä kuulunut. Yleensä myyjät ovat olleet ystävällisiä, mutta kummasti yksi huono kokemus jää heti päälimmäiseksi.

Sieltä sitten suunnistimme kohti mökkiä ja veneiden nostoa talviteloille.  Onneksi Jere oli apuna, eikä mun tarvinnut veneitä nostella.

Tässä suunnitellaan pukkien paikkoja ja veneille hyvää talvipaikkaa.

2013640.jpg

Vene nousee maasta ja matka pukeille alkaa. Lehtiä on vielä varissut jonkin verran, mutta en kyllä meinaakkaan niitä enää haravoida.

2013636.jpg

Hyvin matka sujuu..

2013634.jpg

Vettä satoi ja sää oli tuulinen ja kolea. Takissa on hieman kasvunvaraa, mutta suojasi kuitenkin ja asiansa ajoi.

2013644.jpg

Illalla sitten kotona saunottiin ja syötiin etanapannua ja ilokseni Jere oli innokas maistamaan ja kaikki söi kun tykkäs niin. Onneksi ei ollut ennakkoluuloinen vaan heti lupasi maistaa eikä nyrpistänyt nenäänsä. Isänsä kyllä sanoi poikaa kotiin hakiessaan, ettei Jere kotona tuu etanapannua saamaan, josta päättelinkin ettei siellä kai haluta edes maistaa.....

2013648.jpg

Sunnuntai vietettiin melkein vain löhöillen ja nauttien vapaasta. Toki kävimme äänestämässä ja Jere mukana. Samalla reissulla ajelimme keskustassa ja kateltiin paikkoja.
Meillä Antin kanssa oli mukava viikonloppu, kun Jere oli meidän matkassa. Kovasti luvattiin ottaa poika uudelleenkin heti kun sopiva aika tulee. Nyt hänet on jo haettu kotiin ja meillä on taas hiljaista kuin huopatehtaassa. Antti katsoo yllättäen jotain urheilua jostain kanavalta ja minä kirjoittelen blogiani ja pesen pyykkiä.