Mikähän siinä on kun ei enää ehdi kuin harvoin päivittelemään näitä blogijuttuja?? No, nyt on ainakin syynä se etten oikein malta täällä istua, kun Veera ja Juuso ovat mummolassa. Niin ja Noorakin on kotona vielä huomisen, ennen sinne Saksaan lähtöä. Nyt he lähtivät käymään Seinäjoella ja minä syöksähdin heti tänne kertomaan uutiset.

Perjantaina eli eilen menin töiden jälkeen käsityömessuille Seinäjoella. Ostoksia tein taas roppakaupalla. Tekemistä siis riittää, kun vain aikaa löytyy.... Hieman kyllä kritisoin messujen sisäänpääsymaksua, vaikka siellä on mielenkiintoista nähtävää on minun mielestäni 11euroa hieman liikaa. Kannattaisi ehkä pudottaa hieman maksua niin väkeä tulisi varmaan lisää. No se on mun mielipiteeni.

Tänään oon tehnyt Veeran suosiollisella avustuksella ison määrän kaalikääryleitä. Muutamaan laitoin sisälle soijarouheesta tehtyä seosta, Noora kun ei syö lihaa, koska on semivegetaristi. Kääryleet kävi hyvin kaupan ja pakkaseen pistin loput.

Lasten kanssa ulkoiltiin sen verran, että piipahdettiin Kirsin ja Vesan pihassa hiukan jutustelemassa. Sovittiin varsinainen kyläilypäivä huomiseksi.

Maanantaina olin Leena ystäväni luona aroniapuskilla. Saalista sain ihan kivasti, vaikka räkätit yritti mun kans samoille apajille. Ihan tuli Hitckokin "Linnut" mieleeni. Samalla sain hienoja kukkia maljakkooni valtavan määrän. Kuvasin ne tuohon alle ja huomioin miten erilainen kuva tuli salamalla ja ilman.

Tämä on salamalla otettu.

1959996.jpg

Tässä taas olin kytkenyt salaman pois.

1959998.jpg

Palataanpa asiaan alkuviikosta, kun taas tupa on hiljentynyt ja lapset lähteneet kukin suuntaansa. Nautitaan tästä hetkestä ...

Ai niin, meillä on sitten tänään uusi sauna eka kerran käytössä. Remontti saunan osalta ehti juuri ja juuri valmiiksi ennenkuin väki saapui. Tänään sitten uudistetaan tilat ja Veera ainakin on innolla tulossa mumman kanssa saunomaan. On nimittäin tosi innokas saunoja. Heidille ehdotin, että otettais Juusokin ekan kerran mukaan. Saa nähdä mitä Juuso 4kk pitää asiasta.....