Lauantaiaamuna ajeltiin Kälviälle jo aamusta. Perillä odotti mukava yhdessäolo uuden perheenjäsenen ja muun perheen kanssa. Niin pieni on ihminen, kun se on vasta muutaman päivän ikäinen ja elämä edessä..

Voi noita jalkoja ja niillä otetaan miljoonia askeleita elämän varrella. Oli hienoa pidellä vauvaa sylissä ja siinäpä se nukkui reporankana toista tuntia, eikä mumma raaskinut laittaa omaan sänkyynsä.

Veeran kanssa lähdettiin ulkoilemaan ja tehtiin parin kilometrin lenkki, eikä tyttö istunut rattaissa kuin muutaman kymmenen metriä. Vauhti toki oli hiljainen ja hommaa oli riittämiin. Katseltiin ja kuunneltiin lehmiä, Kuunneltiin puron solinaa ja heiteltiin sinne kiviä. Kerättiin äidille kauniita kukkasia ja puhallettiin voikukkia mielettömät määrät.

Paapalla tais olla keuhkot kondiksessa sellaisen puhkumisen jälkeen. Se tunne kun tuollainen pikkuinen ottaa kädestä kiinni on sanoin kuvaamaton....

Illalla ajeltiin pitkän kautta kotiin ja katseltiin maisemia. Uni ei meinannut kuitenkaan tulla, kun päivän tapahtumat kiersivät mielessä.

Seuraavana aamuna oli auton nokka kohti Kuortanetta ja mökkiä. Siellä odotti kova päivä kukkapenkkien uudistamisen muodossa. Kellon ympärystä siinä meni ja jäi vielä toisellekkin päivää hommia. Onneksi Tiia (meidän kummityttö) ja Tommi tulivat pariksi tunniksi apuun. Illalla kun päästiin kotiin olin kyllä niin naatti etten jaksanu kissaa sanoa. Yöni nukuin lähes kooman rajoilla ja aamulla ei ollut mitään havaintoa siitä kun Antin kello soi. Vasta siihen havahduin kun Antti nyppi varpaasta mua ylös. Onneksi oli vapaapäivä, että sain vain oleilla aamupäivän. Nyt kuitenkin askareet odottaa, joten tarina päättyy tältä osin tähän...

Tässä on kukat kaivettu maasta ja nostettu odottamaan uutta istutusta. Ensin vain maa oli muokattava ja puhdistettava rikkaruohoista, sekä lannoitettava ja laitettava ympärille tuollainen penkin rajaaja. Penkin ympärillä oli mieletön määrä kiviä, jotka myös siirrettiin uutta lajittelua odottamaan.