Innostuttiin sitten Antin kanssa menemään huutokauppaan. No, niinhän siinä kävi, että huudettua tuli. Viimeinkin sain sen klaffipiirongin, jota olen kauan haikaillut. Sitten huusin vielä yhden taulun. Olin oikein tyytyväinen huutoihini. Olin valmistautunut maksamaan enemmän niin piirongista kuin taulustakin, mutta tuuri oli hyvä ja hinta kohdallaan. Antti huusi yhden pöytämaljan, tietysti koboltinsinisen. Arvattavasti Heidiä varten. Sattuu olemaan Heidin lempiväri tuo sininen. Sitten Antti huusi vielä avainkaapin, semmoinen pieni ja lutuunen.

Klaffipiironki oli kunnoltaan ihan hyvä, mutta arvatenkin mä kesän tullen krapaan sitä hieman ja teen pientä entisöintiä, uskoakseni kummityttöni avustuksella, joka on ennenkin toiminut oppaana näissä asioissa. Klaffipiironkikin varmaan matkaa Kajaanin suuntaan joskus sitten, kun siellä on talo pystyssä.

Harrastuksena huutokaupat on tosi kivoja. Ei sieltä aina tartte huutaa. Aika kuluu ja näkee kaikenlaista tavaraa niin hyvää ja tasokasta kuin huonoa rihkamaakin. Huutaa voi sitä mitä haluaa ja yrittää niin halvalla kuin suinkin. Joskus onnistaa ja joskus ei. Niinhän se on vähän koko elämässäkin....