Taas on viikonloppu ohi ja arki alkanut. Monenlaista viikonloppuun sopikin, taas kerran. Lauantaiaamuna Antti lähti jo varhain mökille ja minä jäin tekemään tehtävääni, joka käsitteli elämänkaarta ja sen eri teorioita. Mielenkiintoista...

Tehtävän kirjoitettuani lähdinkin kotitöiden jälkeen myös mökille. Saunottiin ja mulla oli tietysti käsityö mukana, että sain sitä tikuta, kun tv:tä katseltiin. On se vaan niin rauhoittavaa istuskella takkatulen loimussa ja kuunnella omia ajatuksiaan. Ajatukset oli hieman surulliset, koska meidän hyvä ystävä on joutunut sairaalaan hyvin vakavan sairauden takia. Viestittelimme useaan kertaan ja kuulostelimme mitä kuuluu. On se elämä niin hauras ja arvoituksellinen. Kun sen aina muistais, että kannattaa elää tänään eikä odottaa huomista...

Veeran vanhemmat olivat käyneet Kajaanissa katsastamassa tontin paikkaa. Ensi kesänä sitä sitten tietää mitä vapaa-ajallaan tekee ja missä päin.

Viikonlopun aikana sain valmiiksi yhdet sukat (oliskohan ne vaihteeksi vaikka omaan jalkaan??) Samoin tein yhden kaula/hartiahuivin. Sunnuntaina piipahdettiin (n.4 tuntia) Keskisellä. Ostin jo jonkun verran joululahjoja ja tietenkin yllätys, yllätys lankoja. Eilen illalla aloitin Heidille villapaitaa.

Tämän päivän ohjelmassa on käynti kaupoissa ja silmälasiliikkeessä, koska Antin laseista pääsi sanka irti ja tietysti ruuvi meni hukkaan. Pitäis käydä kattelemas jotain vaatettakin. Niin ja joululahjoja vois ostaa lisää. Kotona on tietysti ne siivoukset ja leipomukset ja muut juoksevat asiat, joita ei edes lasketa.

Mutta tässä nämä pari käsityötä.

1038009.jpg

1038010.jpg