982921.jpg

Tässä se Veeran neule nyt sitten on valmiina. Tässä illansuussa sen kokosin ja kuvasin. Olisin toki saanut sen jo eilen valmiiksi, mutta oli pikkuisen kirjoitushommia ja niinpä jouduin odottelemaan tähän iltaan, vaikka sormet syyhysi niin että lähes tuskaa tuotti:) Veera on tulossa parin viikon kuluttua katsomaan mummaa ja paappaa taas ja silloin kokeillaan miltä neule näyttää tytön päällä.

Viikko kului taas niin hurjassa vauhdissa, ettei ehtinyt kissaa sanoa. Odottelimme soittoa sohvan saapumisesta viimeinkin, mutta niinhän siinä kävi, että se sohva ei sitten koskaan meille asti tullut. Kauppa oli tehty kyllä 31.7 ja sohva maksettu kokonaisuudessaan. Erinäisten puhelinkeskustelujen jälkeen peruimme kaupan. Tosi pettyneitä ollaan kyseiseen liikkeeseen. Liike mainostaa itseään kovasti ja on iso alallaan, mutta se ei takaa kunnon palvelua, eikä sitä, että sanassa pysytään. Kerron mielelläni kyseisen firman nimen jos haluat tietää. Tänne en sitä viitsi laittaa. Kävimme sitten tekemässä kaupat Seinäjoella perjantaina avatussa Koti-Ideassa. Kyllä oli eroa liikkeessä ja liikkeessä. Palvelu oli mitä parhainta ja myyjä todella ystävällinen ja asiansa osaava.  Sohvan saamme kotiin tuotuna kilpailukykyiseen hintaan ja sohva oli samantasoinen kuin toisessa kaupassa. Tätä liikettä tulen suosittelemaan kaikille tutuille ja ystäville ja taas sitä toista mainostan kielteisessä mielessä aina tilaisuuden tullen. Jaloillaan asiakkaat äänestää. Paha kello kauas kuuluu....

Huomenna mulla on vapaapäivä! Monta asiaa on hoidettavana, mutta vapaapäivä on kuitenkin aina vapaapäivä. Sen tiedän, että meinaan kokeilla tehdä muutaman paperinarukukan. Saapa nähdä mitä niistäkin tulee. Mun pitäis kyllä tehdä kahvipaketeista ostoskassi, koska yksi kaappi pullistelee tyhjiä kahvipaketteja.

Nyt meinaan mennä istuksimaan olohuoneen puolelle ja pitämään seuraa tuolle ukkokullalle. Isäntä oli nimittäin mökillä viime yön ja mun piti jäädä kirjoitushommiin kotiin. Harmitti niin vietävästi kun en päässy mökille saunaan, mutta ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta ;o)