Huomenta vaan kaikille! Vapaapäivä, joka tarkoittaa sitä,että kaikki mahdolliset työt odottaa tekijäänsä. Veera hauskuuttaa edelleen olemuksellaan mummaa ja pappaa. Mikä onkin vallan mainio asia. Viereisestä huoneesta kuulenkin jo sellaisia äännähdyksiä, että Veera on heräämässä uuteen päivään. Siksi pitääkin kiireesti kirjoittaa, että ehdin ovelle vastaan, kun he tulevat aamupalalle.

pers387.gif

Nuorin tytöistä on nyt sitten taas siirtynyt opiskelijaelämän pyörteisiin Ouluun. Sekin jo kertoo siitä, että kesä on auttamattomasti jäämässä seläntaakse. Ensiviikkoa ajatellessani tuntuu jotenkin hassulta sellainen tieto, että olemme mieheni kanssa taas kahden... 

Aamu on harmaa. Siitä huolimatta olen aikeissa lähteä ajamaan nurmikkoa meidän kesäpaikasta. Emme ole ehtineet olla siellä kovinkaan paljon ja nurmikko on varmaan jo lähes "miehenmittaista". Saapa nähdä miten hommani sujuu. Veera jää valitettavasti äitinsä kanssa kotiin, koska heille tulee vieraita. On siis ihan hyvä, että mumma on poissa jaloista.

En ole nyt ehtinyt kuvaamaan uusia valokuvia käsitöistäni, joten se saa vielä hieman odottaa. Löysin kuitenkin yhden kuvan, joka oli  kesäkassista, jonka virkkasin Heidille (vanhin tytär) tuossa kesän kynnyksellä. Kassi valmistui tosi nopeasti ja on jokapäiväisessä käytössä ja kovasti tykätty.

Nyt kuulen pikkujalkojen ääniä, joten mumman on aika hipsiä koneelta pois.

837372.jpg

Tässä siis tämä Heidin kesäkassi.