,

Viikonloppu edessä ja meidät on kutsuttu häihin. Mulla on kyllä huomenna vielä töitä ja toivonkin ettei paljon tulisi asiakkaita, että ehtisin häihin kello 16.00.

Häät ovat oikein mukava asia. Meidän edellisistä häistä onkin kulunut vähän yli kaksi vuotta. Silloin vihittiin Veeran äiti ja isä. Silloin en vielä tiennyt, että parin vuoden kuluttua olisin mumma ja onnesta mykkyrällä. Heidän häänsä olivat niin sanotut miekkahäät. Eli tarkoittaa sitä, että oli miekkakuja, morsiamenryöstö, sulhasen malja, jonka jälkeen lasit rikottiin, miekan polttaminen, jossa poltettiin sulhasen "synnit" pois jne. Ohjelmaa oli jos minkälaista.  Muistot häistä ovat hienoja ja mieleenpainuvia. Siksi onkin oikein kiva mennä juhlimaan toisten onnea.

Huomenna olisi myös huvilakaudenpäättäjäiset, mutta ne taitaa nyt jäädä väliin.  No, tänä kesänä on mökillä ehtinyt olla vain tosi vähän. Toisaalta taas sosiaalinen elämä on ollut vilkasta ja ystävät ovat ilahduttaneet käynneillään monesti. Olenkin tullut siihen tulokseen , että on ihan hyvä asia jättää muutama mökkireissu väliin ja hoitaa suhteita ystäviin, jotka eivät välttämättä tule lähteneeksi mökkeilemään.  Ystävät ovat kuitenkin niin tärkeitä ja "maailman sivu" on niin pitkä, että uskon ystävyyssuhteiden olevan yksi tärkeimmistä hoidettavista asioista.

fleur86.gif

Veera siis edelleen ilahduttaa olemuksellaan meitä. Hän tekee ensimmäisiä poskihampaita ja näyttää siltä, että sekä ylhäälle, että alhaalle ja molemmin puolin on tulossa suurinpiirtein yhtäaikaa hampaat. Pikkuisen siis on havaittavissa sellaista "kitinää". Ikenet ovat pullollaan ja kuola valuu ja korvia kutittaa. Vähällä tähän asti on päästy, joten toivotaan, että nuokin hampaat puhkeavat nopeassa tahdissa. Tässä odotellaan Veeran isää tulemaan kotiin Santahaminasta.  On tosi hienoa katsoa kuinka Veera innostuu kun isä ilmestyy taas kuvioihin.

fleur89.gif

En vielä tälläkään kertaa saa lisättyä niitä käsitöiden kuvia, mutta uskoakseni seuraava kerta jo on sellainen, että saan pidettyä lupaukseni.

Nyt lähden pesemään pykkiä ja siinä sivussa seurustelemaan Veeran kanssa. Palaan asiaa varmaankin sunnuntaina ja kerron sitten miten häät sujuivat ja ehdinkö niihin yleensäkkään. Kovasti sitä toivon, että paikalle pääsen. Kaikille hyvää viikonloppua ja kauniita loppukesän päiviä!